sunnuntai, 29. marraskuu 2015

Nyt on viimein valmista!

Autokatos valmistui muutama viikko sitten lopullisesti. Oikeastaan se on ollut käytössä jo monta kuukautta, siitä lähtien kun lopputarkastus tehtiin loppukesästä. Viimeinen asia saatiin kuitenkin vasta nyt tehtyä, kun sähköfirma kävi vetämässä sähköt. Heillä oli ollut kiireinen syksy isompien urakoiden johdosta, josta syystä meidän pikku homma lykkääntyi tänne loppusyksyyn. Olin kaivanut maakaapelin talolta katokselle jo loppukesällä, ja nyt sähkömies sitten yhdisti sähköjohdot ja teki asennukset katokseen. Kaikki tarvikkeet tulivat sähköfirmalta ja se olikin vaivaton valinta. Katokseen asennettiin 2 kpl kahden pistorasian virtapistokeita ja yksi 100 ledin liiketunnistimella varustettu kattovalo. Johdotukset vedettiin siististi "vintin" kautta. Lopputulos on onnistunut ja katoksesta tuli todella valoisa pienellä virrankulutuksella.

Viime päivityksen jälkeen olemme myös saaneet kaikki loputkin laskut ränneistä ja lumiesteestä sekä pääsuunnittelijan/vastaavan työnjohtajan lopputoimista. Sähkötöiden, sähkötarvikkeiden, pääsuunnittelijan/vastaavan työnjohtajan ja rännien sekä lumiesteiden yhteiskustannus oli yhteensä 1269,30 euroa.

Nyt lopuksi voi siis todeta, että koko autokatosprojektin loppukustannukseksi muodostui 8385,76 euroa. Tässä summassa on mukana jokainen naula ja lauta sekä kaikki työkustannukset ja viranomaismaksut/vakuutukset.

Lopetan tämän blogin päivittämisen tähän. Kiitos kaikille, jotka ovat käyneet lukemassa tätä ja hyvää joulun odotusta!

lauantai, 22. elokuu 2015

Maalausta, rännit ja kasa laskuja

Reilu viikko sitten kävi ränniporukka laittamassa rännit ja lumiesteen. Laskua niistä ei ole vielä tullut, mutta muita kustannuksia on kuitenkin kertynyt mukavasti. Tässäpä hieman listaa niistä:

  • Maalia 9 litraa
  • Muutama pikkupensseli
  • Palkka kirvesmiehelle
  • Palkan ennakonpidättys
  • Tilitoimiston lasku palkan laskemisesta
  • Työeläkevakuutus
  • Työttömyysvakuutusmaksu

Näiden kustannusten summa oli yhteensä 2308,15 euroa.

Näiden kustannusten jälkeen koko autokatosprojektin hinnaksi muodostuu 7116,46 euroa. Vielä kuitenkin kokonaiskustannukseita puuttuvat lasku ränneistä/vesikouruista/lumiesteestä, sähköjen vedosta ja vastaavan mestarin lopputöistä.

Tässä vielä kuva rännien ja lumiesteen asennuksen jälkeen. Palaan taas asiaan, kun jotain uutta tapahtuu.

IMG_0846.jpg

sunnuntai, 2. elokuu 2015

Nyt se sitten on melkein valmis

Torstain ja perjantain aikana kirvesmies teki räystäät valmiiksi, viimeisteli oviaukkojen reunat, teki sisäkaton ja siihen luukun sekä valmisti säleiköt seinään. Itse vähän maalailin ja siistin pihapiiriä. Nyt voi todeta, että hyvä siitä tuli. Kirvesmies teki hommia kymmenen päivää ja sai näin työnsä loppuun.

Jäljellä on vielä maalailua, rännien ja vesikourujen asennukset sekä lumiesteen laittaminen. Ja tietenkin sähköjen vetäminen katokseen. Rännit, vesikourut ja lumiesteen tulee asentamaan sen alan ammattilainen ja sähköt tietenkin sähkömies. Kunhan nämä asiat saadaan päätökseen on aika käyttöönotto- ja lopputarkastukselle.

Hankintoja loppuviikon aikana tuli maksettavaksi ainoastaan laskujen muodossa, kun tuli lasku naulapyssyn nauloista, joilla kiinnitettiin mm. ulkoverhoilupaneelit; lisäksi posti toi laskun viimeisistä puutavaroista. Näiden kahden laskun yhteissumma oli 240,39 euroa. Näiden laskujen jälkeen koko autokatosprojektin yhteissummaksi kertyi 4808,31 euroa.

Saa nähdä mikä tulee valmiin katoksen hinnaksi, kun vielä on tulematta laskut kirvesmiehen palkasta, ränneistä/vesikouruista/lumiesteestä, sähköjen vedosta ja vastaavan mestarin lopputöistä.

Tässä muutamia yleiskuvia autokatoksesta sekä pari kuvaa muutamasta yksityiskohdasta (vintin luukku, säleikkö sisältä ja ulkoa päin sekä nurkkapilarin alakoristeet). Laitan seuraavan artikkelin tähän blogiin sitten kun työt edistyvät. En ole vielä ehtinyt sopimaan ränni- ja sähkömiesten kanssa aikatauluista, joten tässä voi vierähtää muutama tovi ennen seuraavaa päivitystä.

IMG_0801.jpg

IMG_0808.jpg

IMG_0803.jpg

IMG_0805.jpg

IMG_0807.jpg

IMG_0804.jpg

IMG_0806.jpg

keskiviikko, 29. heinäkuu 2015

No nyt se rupeaa näyttämään autokatokselta

Maanantain, tiistain ja keskiviikon aikana on tehty rungon tuentaa, asennettu harjapelti, paneeloitu ja nikkaroitu räystäslautoja. Nämä siis ovat kirvesmiehen aikaan saamia asioita. Itse olen maalaillut lautoja, paneeleita ja rimoja sekä hieman siivoillut "rakennustyömaata". Nyt autokatos rupeaa hahmottumaan ja jäljellä olevia työvaiheita ei ole enää loputtomasti tehtävänä.

Hankintojakin on tullut tehtyä ja rahaa kulunut taas ihan mukavaan tahtiin. Tässäpä hieman listaa niistä:

  • Lisää paneelia
  • Vinorimaa "ikkuna-aukkoihin"
  • Puuruuveja (200kpl)
  • Lisää valkoista maalia
  • Pohjamaali käsittelemättömiä puita varten
  • Saranat ja lukitussalpa "vintin" luukkua varten

Näihin ostoksiin on kulunut rahaa 337,49 euroa. Kaikki hankinnat tähän asti ovat nyt suuruudeltaan 4567,92 euroa.

Huomenna torstaina jatketaan räystäslautojen parissa ja ruvetaan mahdollisesti tekemään nurkkalautoja tai sisäkattoa.Sen jälkeen hommana on vielä säleiköiden teko "ikkuna-aukkoihin".

Tässäpä muutama kuva nykyisestä tilanteesta.

IMG_0797.jpg

IMG_0798.jpg

IMG_0799.jpg

sunnuntai, 26. heinäkuu 2015

Pellit katolle ja vähän muutakin

Nyt kirvesmies on tehnyt töitä viisi päivää ja hommat ovat edistynyeet suunnitelmien mukaan. Viidentenä päivänä hän asensi kattopellit ja seiniin ruodelaudat. Toimintaa hieman hankaloitti vaihteleva sää, kun vettä tuli aina kuuroina pitkin päivää. Itse auttelin hieman peltien nostoissa ja maalailin seinien puupaneeleita valmiiksi.

Kustannuksiakin on kertynyt ihan kiitettävällä tahdilla, nyt nimittäin tulivat laskut puutavarasta, kulmaraudoista (niitä käytettiin kattoristikoiden asennukseen), ankkurinauloista ja naulapyssyn nauloista. Lisäksi kävin ostamassa yhden pensselin ja valkoista maalia, jota tarvitaan mm. nurkkalautojen ja räystäslautojen maalaukseen.

Kustannuksia edellä mainitusta asioista kertyi yhteensä 1549,74 euroa.

Näiden ostosten jälkeen autokatosprojektiin on tähän asti mennyt kaiken kaikkiaan 4230,43 euroa.

Tässä vielä kuva nykyisestä tilanteesta. Maanantaina alkaakin sitten paneeleiden asennus.

IMG_0796.jpg